Lomallla

Mooi!

Ensin, niinku joka kerta, pahoittelen ettei olla saatu aikaseksi kirjottaa tänne mitään pitkiin aikoihin.

Ollaan oltu about kuukausi ihan toimettomina, pyörien ympäri Australian rannikkoa ja sen upeita biitsejä ja surffispotteja. Viimeisestä postauksesta on niin kauheesti aikaa etten oo ihan varma et mistä kohtaa pitäis alottaa. Kaikkea on kerenny tapahtua niinkin paljon, ettei vaan pyge muistaa kaikkia. Sorit siitä.

Makoilen nyt tässä Worongaryssa mummolan takahuoneessa queensize jousipatjalla, ja päässä pyörii kaikennäköstä shaibaa mikä ei millään tapaa liity siihen mitä oon suorittamassa. (huom. suorittamassa.) Ollaan tämä lomanpätkä asuttu vaihtelevasti tässä koirankopissa.

Tämän tarinan jättäisin mieluiten kertomatta, mutta kai se silti on niin oleellinen osa viime viikkojen tapahtumia, että siitä pitää maininta tännekin laittaa. Minä, Mr Atte Paulus Eemeli Hakkarainen, ajoin elämäni ensimmäisen kolarin, joka johti siihen, että Kääntyjä (The Turner ~kääntänyt Bing) jouduttiin kuljettaa romuttamolle. Elikkäs, eräänä kauniina iltapäivänä auringon jo laskettua, ajelimme Surfers Paradisesta kohti kotia. Iltakosteus oli jo laskeutunut ja asfalttitiet olivat jokseenkin liukkaat. Yhtäkkiä näkyi tiellä edessäpäin poliisiauto pysähdyksissä valot välkkyen. Edessä ajava suurikokoinen maasturikuski  iski jarrut lukkoon. Seurasin esimerkkiä ja polkaisin jarrua. Olisin tietysti voinut myös ajaa kaiteeseen tms, mutta tilanne oli niin nopea ettei kerennyt liikaa miettiä mitä tehdä. Luisteltuamme hetken rysähti ja kovaa. Löin pääni rattiin ja Asmo loukkasi jalkansa, mutta muuten selvittiin säikähdyksellä. Ensimmäisenä kolarin jälkeen tapahtui nopea ja huomaamaton kuskin vaihto, koska vakuutukset oli Janin nimissä. Niimpä Jani kiltisti otti syyt omille niskoilleen. Tiellä oli 70km/h rajoitus, jota todellakin kuuliaisesti noudatin. Poliisi tietysti teki omat johtopäätöksensä yli 30 metrin jarrutusjäljistä. Yhden mukaan vauhtia tapahtuneeseen olisi vaadittu ainakin 120km/h. Mutta ei. Siihen riitti heittämällä Kääntyjän heikossa hapessa olleet renkaat, kosteahko asfaltti ja 70km/h vauhti. Siinä sitten kiskottiin hermosavuja tienposkessa ja itkettiin/naurettiin autottomina backpackereinä. Olihan sekin kokemus, mutta ei mikään halvin mahdollinen. Lompakkoihin saatiin hirveen iso vako.

Ja sitten kivempiin kuulumisiin. Nykyään allamme kuumilla moottoriteillä on 4x4 Toyota RAV4, joka kivasti on tähän mennessä pelittänyt. Sillä myös mukavasti biitsillä raidailemme mahtavia auringonlaskuja katsellen ja fiilaillen nätisti. Mukava peli. Vähän jopa liian hyvä meille :D (koputin puuta)

Uusi kulkupelimme.

 

 

 

 Ostettiin Janin kanssa upouudet surffilaudat Byron Baysta joltain kivalta jäbältä. Ne oli tosi kalliit, mutta myös tarpeelliset. Paljon on vedessä lilluttu, välillä enemmän ja välillä vähemmän menestyksekkäästi aalloilla ridaillen. Yksi action-kamerakin on kerennyt hukkumaan Tyynen meren syvyyksiin Stradbroken saarella. Tuolloin hyökyaalto heitti minut ja rakkaan vaimokkeeni pesukoneen kautta pohjaan ja kamera lensi pidikkeestään meren kuohuihin. Minä puolestani keräilin itseäni rantavedessä hiekka suussa ja korvissa rouskuen. Kameran mukana hukkui myös monta hyvää videonpätkää joita oisin tähän tekstiin voinut lisäillä.. Vakuutuskaan ei mitään actionlajeja vissiin korvaa, mutta aateltiin silti kokeilla ja laitettiin hakemus vetämään. Eipä oo siitäkää liikaa kuulunu.

 



 

 

 

 

Jätkien kans urakkahommissa.

 

Stradbroke "Straddie" on kaunis ja vehreä saari Brisbanen edustalla. Vietimme siellä yhden huonosti nukutun yön lisäksi kaksi hienoa päivää. Perjantaina menomatka lossilla saarelle sujui ongelmitta, mutta kun saatiin Kääntyjän navigaattori näyttämään tietä leirintäalueelle, josta olimme varanneet telttapaikan, alkoi tulla ongelmia vastaan. Pikitie vaihtui soratieksi, soratie hiekkatieksi ja matkanteko kaivamiseksi. Kerettiin ajaa parinkymmenen metrin siivu silkkisellä hiekalla ennen kuin jäätiin totaalisesti mahasta kiinni. Toivottiin että edessä ois ollu kovempaa alustaa mutta 4wd reitillehän me eksyttiin ja autosta noustessa kuultiin kuohuvan meren äänet. Oltiin biitsillä, hukassa keskellä ei mitään. Tilannetta ei helpottanut viidakosta kuuluvat lukuisat äänet, isot tassunjäljet joihin törmäsimme hiekkatiellä, eikä bilettävä nuoriso jossain kaukana avunhuutojemme kantomatkan takana. Kaivuutyö oli suuri urakka. Todella suuri urakka. Hikoilimme reilut kaksi tuntia hiekkaa auton alta poistaen, oksia renkaiden alle kantaen ja reittiä takaisinpäin tampaten. Edes upea tähtitaivas sekä loistava kuu ei saanut tässä vaiheessa mielialoja kovin korkealle. Sekä auto että me kävimme erittäin kuumana ja kaikilla oli akku loppumaisillaan. Kääntyjä haisi ja huusi kuin riivattu kun yritettiin saada sitä irti. Pieniä siivuja kerrallaan pääsimme lopulta sorapohjalle ja jätettiin haiseva ja tulikuuma Turneri viilentämään tunteitaan tiensivuun. Hiestä märkänä ja uupuneina vietettiin pieni lepotauko siinä sitten ennen kuin jatkettiin matkaa kohti leirintäaluetta, jota ei koskaan löytynyt. Eli siis nukuimme (kaikki neljä: minä, Jani, Asmo ja Julle) pienessä sievässä pirssissämme erittäin heikolla menestyksellä muutama tunti. Kokemusta rikkaampina rankkitynnyreinä lähettiin aamusta viideltä etsimään aamiaista (minä itse yhä takakontissa nukkuen pienen riitaisan keskustelun päätteeksi) ja yllätys kyllä, löysimme myös. Joku leipuri Hiiva oli avannut bakerynsä jo ennen viitttä aamulla ja saimme sieltä syödäksemme. Eikä taidettu olla edes ekoja asiakkaita, vaikka ajoissa oltiinkin! Päivästä tuli hyvä päivä, jonka vietimme surffaten ja auringosta nautiskellen, merilähteessä ja järvessä pulikoiden ja nähtävyyksiä katsellen. Olihan meillä mukavaa! Hermeettistä suorastaan. Kuuma oli taas niinku Helsingissä konsanaan. Jotain +40 koko päivän.



 

Straddien maisemia

 

 

Blue Lake Strädillä.



 

 

 

Olin erittäin done Stradbroken jälkeen. Väsähtänyt. Tyystin. 

 

 

 

Yksi viikonloppu oltiin Sunshine Coastilla isolla suomiporukalla sellaisessa kylässä kuin Caloundra. Ei mikään ruma mesta. Ja biitsiä riitti silmän kantamattomiin. Lauantaina ajelimme Dicky Beachille aurinkoa ottamaan ja surffailemaan. En kovin kauan kerennyt surffata ennen kuin hyppäsi sydän kurkkuun ja tipahti sieltä shortsin lahkeeseen. Näin nimittäin jotain, mitä en pahimmissa painajaisissanikaan ole nähnyt. Se oli hai. Iso kun mikä ja hirveen likellä. Lähes käden mitan päässä. Tällaisissa tilanteissa ei kuulemma saisi hätiköidä, mutta mitään muutakaan en osannut. Kauheeta kyytiä rantaa kohti hain pyöriessä alla ympyrää. Tuntu että mihinkään en liiku ja että aallot kiskoo vaan kohti aavaa merta. Se oli pelottavin kokemus aikoihin, ja eihän siinä housuun paskomiselta säästytty. Vitsivitsi. Kun pääsin rannalle, tärisin ja lähes itkin pienimuotoisessa shokissa. Kohta näin  Janin (joka oli nähnyt hain ja huomannut minun olevan vaarassa) lähteneen hengenpelastusreissulle sinne mistä olin juuri päässyt rantaan. Hullun näköisenä huutaen ja sätkien yritin Janille viestittää vaarasta ja siitä että olin jo päässyt rantaan. Hetken päästä viesti meni perille ja Janikin räpiköi turvallisesti rannalle. Kävimme ilmoittamassa oikeille hengenpelastajille vaarasta ja he tarkistivat alueen. Tämän uuvuttavan päivän päätteeksi ajelimme jonkun luonnonpuiston läheiselle parkkikselle nukkumaan. Osa autoihin ja osa telttoihin. Aamulla ei ollut City Counsilin karpaaseja sakottamassa.  Myös seuraavana päivänä Kings Beachilla soi hai-summeri ja ihmiset käskettiin pois merestä. Niitä liikkuu vissiin aika usein noilla Sunshine Coastin rannoilla. Sunnuntai oli ihan himokuuma päivä ja poltin naamani+hartiaosastoni ihan totaalisesti. Löhöiltiin siis rannalla varmaan aamuseiskasta pitkälle iltapäivään. Kiva viikonloppu tämäkin! :)

 

 

Dicky Beach



 

Höntsypelit aussijätkiä vastaan.





Jonain kauniina päivänä, ei mitään hajua millon, lähettiin tekemisen puutteessa Springbrookin national parkkiin katselemaan nähtävyyksiä. Ihan kiva vuoristoreissu ja huikeita lookout pointteja, mutta sattu olemaan niin kuiva kausi ettei vesiputouksissa ollu kovin paljon nähtävää. Toista saattaisi olla nyt. Muutamana päivänä tullut aika kovia sadekuuroja. Isoon kuristajakäärmeeseen ja moniin muihin elukoihin törmättiin siellä vuoristoteitä kierrellessä.

 

 



Matelija autotiellä.

 

 

 



Springbrookista löytyi myös rämeikköä.

 

 



Kaikenlaisia ötököitä.

 



 

 

 



Maisemaa Sprinbrookista.



 

 

 

 

Sievä mesta etten sanoisi.

 

 

 



Jouluvaloja Springbrookissa.





 

 

Erinäisten vaikeuksien takia (nettiyhteys, janin kone) postauksen suorittamiseen on kulunut noin 5 tuntia aikaa ja kellokin näyttää jo vartin yli neljää aamulla. Ja postauksen laatuunkin jäi huomattava parantamisen vara. Paljon jäi myös kertomatta No, ehkä ensi kerralla. Lopuksi, niinku joka kerta, lupaan yrittää postailla useammin.

Cheerss, Atte

 

Ps. Ollaan saatu uusia suomalaisvahvistuksia joukkoomme. Henna Karsikas (@henakoo) ja Sonja Kokko (@kokko_s)

 

Käykää myös katsomassa huikeaa reissumatskua www.esatreissussa.blogspot.com :)

 

 

Monet illat kuluu korista pelaillen. Ei liity varsinaisesti mihinkään.