UV extra: Aten hurja uusivuosi

Moi vaan kaikille! :)

Tässä innostuin itsekin vähän tarinoimaan ku velipoika suoritti about 8h maratoonin ton postauksensa kanssa :D

31 päivän aamuna pommitettiin Viljasen veljesten kanssa ihan huolella. Pääsin niille hotelliin pari kertaa yökylään Sydneyssä ollessa, varmastikin säälistä, koska meidän leikkari oli niin kaukana jeerbyyssä. Eli siis heräiltiin varmaan puolenpäivän jälkeen, makeasti venytellen kattotuulettimen raikastaessa huoneen ilmatilaa.. Tässä vaiheessa muut oli jo monta tuntia hikoilleet auringossa ja jonotelleet Maquarie Pointille (puistoalue, jossa aateltiin kattoa ilotulitusta). Siitä sitten fresheinä suihkun jälkeen otettiin lonkut/skedet jalkojemme alle ja lähettiin polkemaan kohti keskustaa. Aateltiin käydä katsomassa olisko puistossa vielä kolmelle nuorelle miehelle tilaa, ja porteille päästyämme ei näkynyt jonon jonoa missään. Käveltiin suoraa sisälle makeasti hekotellen; arvaatte varmasti mille/keille ;) Puistossa (kello oli noin puoli 3) istuskelu joutilaana alkoi tympiä ja purevat muurahaiset meni ainakin meikällä tunteisiin.

Tällä janarilla meni todellakin puistossa
 nyhvääminen tunteisiin.

Pienemmällä porukalla siitä sitten lähdettiin ettimään uutta spottia missä katsoa ilotulitusta. Minä, Benny, Riki ja Tomppa lautaillen ja Jani ja Julle jalkamiehinä poistuttiin takavasemmalle, koska 8h lisää puistossa jumitusta ei kuulostanut hyvältä idealta. Lautailijoina päästiin vähän vauhdikkaammin etenemään, joten sovittiin että nähtäs myöhemmin Jania ja Jullea. Joku sai loistavan idean, että etsitään paikka pilvenpiirtäjän huipulta, sieltähän varmasti näkisi kaiken mahdollisen hyvästä perspektiivistä. Etsittiin rantakatujen korkeimmat huiput ja lähdettiin kokeilemaan onneamme. Muutaman yrityksen jälkeen tärppäsi, ja päädyimme ERITTÄIN korkean rakennuksen aulaan. Spottasimme hissit ja lähdimme kulkemaan määrätietoisesti ympärillemme vilkuilematta niitä kohti. Kutsuimme hissin alas. Kuului *bling* hissien saapuessa alimpaan kerrokseen ja ovet avautuivat. Hypimme viivana sisään ja samassa vartija ilmestyi nurkan takaa ja kysyi: "whats up guys, where are you going?" Kaikki jäätyi, paitsi selin vartijaan ollut Tomppa, joka sai sanottua ovien sulkemisnappulaa kuumeisesti rämpyttäen: "Just going to our apartment." Hissin ovet sulkeutuivat. Vähän kuumotti. Jälkeenpäin mietin, mahtoiko tässä koko höskässä edes olla asuntoja :D Päädyttiin painamaan hissi kerrokseen 28, joka oli näillä näkymin ylin kerros. Matka kesti pienen hetken, hissi kulki lähes valon nopeudella. Ovet avautuivat, ja neljä skeittipoikaa astui tyhjään, avaraan tilaan. Varmasti toimistotiloja, jotka sattui olemaan tyhjillään. Ulkoseinät oli lasia ja näkymät aivan huikeat!

 

Erittäin korkealla täällä.

 

Innoissaan luvattomilla teillä kun ei kukaan ole vahtimassa ;)

Innosta hyppien hehkutettiin miten täältä näkyisi kaikki ilotulitukset todella hyvin :) Käytimme kerrokseen tehtyjä hovitason toiletteja ja jatkoimme tutkimusmatkaamme ovia varovasti aukoen ja sydän rinnassa kivasti jännityksestä pamppaillen. Erään oven takaa löytyi isoja roskapönttöjä ja tavarahissi. Kutsuttiin hissi ylös ja astuttiin sisään. Tällä hissillä pääsisi jopa 42:een kerrokseen! Hissien ovien sulkeutuessa pimeys valtasi tilan. Ei mitään valoa missään, hirveä kolina ja ilmavirran humina pisti pienen pojan vähän jopa pelkäämään. Kyllä huomasi, että kyseessä oli tavarahissi. Matka tällä hissillä kesti huomattavasti kauemmin, vaikka matkaa oli vähemmän.. Ylhäällä korkeuksissa oli käytössä olevat toimistotilat. Sieltä päädyimme ovelle jossa luki: "Alarmed, do not open." Otettiin riski ja avattiin ovi. Ei ainakaan kuulunut mitään :D Oven takana oli, kuten arvata saattaa, paloportaat. Lähdimme kipuamaan ylöspäin kohti kattoa (tavotteet jo aika korkealla), ja juuri viimeisen kulkiessa palo-ovesta, joku havahtui siihen, että ovi todellakin menisi lukkoon jos se kerkeäisi kiinni asti. Vaikka tämä joku siitä huudahtikin, ei mitään ollut enää tehtävissä. *Släm* on ja pysyy kiinni. Noniin. Tässäkö sitä sitten vietettäisiin paljon puhuttu uudenvuoden ilta ison pilvenpiirtäjän 42:ssa kerroksessa jumissa. Tieto siitä, että alimman kerroksen palo-ovi on aina auki, ei kauheasti helpottanut oloa kun kurkkasi/sylkäsi portaiden välissä olevaan kuiluun. Mutta Tupe, tämä sankari hälytettiin paikalle ja ohjeistettiin puhelimien välityksellä oikeaa reittiä meidän luoksemme. Hän pelasti meidät pinteestä. Tässä vaiheessa alkoi porukalla jo olla niin kova nälkä, että oli pakko poistua rakennuksesta ruokailemaan.

Sydneyn kadut olivat autottomia, joten siellä oli uskomattoman kivaa ja nopeaa rullailla laudoilla!

Tukka suorana eteenpäin.

Välillä jotkut vartijat/poliisit jotain huuteli meille, mutta oli sen verran badass-mode päällä, että tuli päästettyä toisesta korvasta ulos ja jatkettua matkaa. Ruokailtiin ja rullailtiin siinä jonkun aikaa ja kellon lähestyessä kahdeksaa lähdettiin takaisin pilvenpiirtäjälle. Tällä kertaa ei enää päästy sisään ja ylös korkeuksiin, vaan ulos ja potku persuuksiin. Vartija ei tykännyt meistä, ei päästäny ylös vaikka yritettiin kaikkemme :D Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Olimme jälleen ilman paikkaa, josta katsoa sydneyn kuuluisat tulitukset. Kello läheni jo yhdeksää, jolloin ensimmäiset paukut posahtaisivat.

Hetki rullailtiin ja taas löytyi kuumottavan hyvä spotti, josta  katsoa raketteja. Vanha rakennus, keskellä kaikkea. Vartijapartioiden kulkiessa kauemmas, hyppäsimme aidan yli isolle katolle ja kattotelineitä pitkin sen huipulle. Jätettiin laudat alemmalle katolle piiloon. Ravintoloissa istuskelevat ihmiset huuteli meille jotain, joku jopa vähän taputti kun kiivettiin katon huipulle. Eteen aukeni loistava näkymä. Näkyi sekä oopperatalo, että Harbour Bridge, joista suurin osa paukuista ammuttaisiin.

Näkymät joelle oli loistavat!

 

Niiiiin fantsuuuuu!

Siinä fiilisteltiin ja poltettiin sikaria kun yhtäkkiä (klo 8:50) joku jäbä osoitti taskulampulla meitä. Ouu crap. Taas oltiin kusessa. Mies huusi, että he ottivat meidän laudat jemmaan ja että 12 poliisia oottaa meitä siel alhaalla aidan toisella puolella. Ei siinä auttanu kun nöyrtyä ja lähtee miehen perässä poliisien kuulusteltavaksi. Ihmiset hurrasivat ja huutelivat viereisistä ravintoloista, naurettiin ja otettiin ilo hetkestä irti tuulettelemalla raivokkaasti mylvien. No, poliisisetien naamoista näki että nyt ei oo ilon aika. Loppujen lopuksi poliiseja oli vaan kaksi, rento vanhempi konstaapeli ja nuori uraputkessa suorittava nillittäjä.. Naureskeltiin siinä jotain ja poliisit ei siitä tykänny yhtään vaa ne huusi täyttä kurkkua naama punasena "SIT! SIT DOWN RIGHT NOW! ALL OF YOU!!" Ja osotti talon seinustaa. Kuin koirat, häntä koipien välissä istuttiin hiljaa odottamaan. Tarkistivat IDt ja höpöttelivät vähän aikaa kauempana jostai sakoista. Vanhempi konstaapeli tuumas että ei ne kumminkaan maksa (:D) ja ne tyyty ottamaan nimitiedot ylös johonkin paperiin joka luultavasti päätyi ensimmäiseen roskikseen. Eniten harmitti se, että meidän siinä näytellessä katuvaista nuorta miestä ja tuijotellessa kengän kärkiä seinää vasten istuen, räiskyi taivaalla ensimmäisen ilotulituksen raketit.. Nähtiin me loppujen lopuksi suurin osa niistäkin ihan hyvin kun rullailtiin avarammille sniikkailumestoille. Rauhotuttiin odottamaan klo 10:40 ja puolen yön tulitusta Harbour Bridgen juurelle. Oli sitä jytinää ja pauketta :) Hieno päivä kaikkine kommelluksineen. Toisin kuin tänä vuonna, vuoden päästä ei tarvii miettiä että mitä tuli tehtyä ja missä vietettyä viime uusivuosi. Ikimuistoisia hetkiä! Kiitos kaikille osallistuneille Ü Toivotan vielä jokaiselle lukijalle erittäin onnellista vuotta 2015! (:

Harbour Bridgelläkin oli ihan kivan näköstä :)

 

Ps. Toivon että kukaan ei pahentunut näistä typeryyksistä mitä tehtiin. Ollaan oikeesti kaikki tosi kilttejä äitin pikku kullannuppuja ;D eikä me mitään harmia aiheutettu, korkeintaan muutama verisuoni poksahti herran konstaapelin päästä hänen käydessä ylikierroksilla :)

Tätä on odotettu.

 

   Uskomatonta miten hyvin ollaan otettu itseämme niskasta kiinni ja alettu ylläpitämään blogia ja postaamaan lähes päivittäin! (aplodeja) No, tähän löytynee tekosyitä vaikka ja kuinka, alkaen siitä kuinka roadtrippaillessa on vaikeaa päästä käsiksi WiFiin ja loppuen itkupotkumarttyyriraivarin kourissa lattialla pyörimiseen nyrkeillä hakaten ja jaloilla potkien. En mainitse näistä kumpaakaan vaan tyydyn jatkamaan postauksen tuottamista olkiani kevyesti kohauttaen ja nenä vähättelevästi tuhisten, kuitenkin hienoista nöyryyttä sisälläni tuntien.

  Edellisen tuotoksen loppumetreillä elettiin siis joulukuun alkupuolta. Nyt tammikuun keskipaikkeilla on vähän vaikea venyttää muistiaan sinne, mutta hetken kuvia selailtuani sain suunnilleen kopin missä oltiin menossa. Skippaan muutaman turhan rötväyspäivän ja hyppään suoraan roadtripin alkumetreille Byron Bayhin.

 

 

Byronin auringonlaskua. Tuntematon naishenkilö.

 

 

 

Ns. perusmeduusa. Näitä on joka paikassa hirveästi. Vähän nipistää.

 

 

Edelleen sitä auringonlaskua.

 

 

  Lähdettiin liikkeelle Brisbanesta jossain kohtaa joulukuuta. Ajettiin aluksi Byroniin viikonlopuksi, osalla jatku työt vielä ennen joulua. Meitä oli esat, thörvilit ja sekä Coastin että Staffordin tytöt. Stytöt oli vuokrannu pariksi viikoksi uudenkarhean Corollan ja ajeli sillä ympäriinsä ihan fiiliksissä kun viimein pääsi liikkumaan Brisbanesta. Se vapauden tunne oli varmasti päätä huumaava Brisbanen tuntien! :D

  Lauantaina saatiin vieraita vuosien takaa. Sonja kävi hakemassa Ballinan lentokentältä serkkujaan, Alakärpän Linnean ja Eemilin. Meidän vanhoja perhetuttuja lapsuudesta. Oli todella hienoa tutustua uudestaan! Viikonloppu oli muutenkin onnistunut runsaasta vesisateesta huolimatta.

  Sunnuntaina ajettiin Aten ja Alakärppien kanssa takaisin Brisbaneen roadtripin alkua odottelemaan ja hakemaan äidin lähettämää joulupakettia Staffordin tyttöjen kämpältä. Haettiin matkalla mun kitara Worongaryn mummulasta ja Eemil säesti takapenkillä koko matkan ja me laulettiin yhteislauluja. Se oli ehdottomasti yks mukavimmista automatkoista ikinä! Eemil myös astui paljain jaloin tielle mädäntyneen käärmeen päälle noustessaan autosta ihailemaan tienposkessa ruokailevia wallabeja. (Pieniä kengurun näköisiä pussieläimiä.) Sekin oli ihan hauskaa :D

  Maanantaina esiteltiin vieraille kaupunkia ja illalla heitettiin Alakärpät Brissyn lentokentälle, josta he lensivät takaisin Sydneyyn. Heitettiin hyvästit jouluun asti. Oltiin Aten kanssa vielä keskiviikkoon asti Brisbanessa, oltiin päätetty että keskiviikkoaamuna lähdetään. Äitin paketti tuli just sopivasti sillon, muuten oltais saatu se vasta tammikuun loppupuolella! Siinä oli optimaalinen tilanne alottaa roadtrip kohti Sydneyä, erilaista joulua ja uuttavuotta Sydneyn ilotulitusten räiskeessä.

 

 

Kaupungilla Alakärppien ja Styttöjen kanssa.

 

  Päästiin liikkeelle siinä illankorvassa kun oltiin saatu Sonjan ja Hennan semirunsaat kamat sullottua yhtäkkiä pieneksi heittäytyneeseen maasturiimme. (Shoppailureissun jälkeen jouduttiin työntämään kaksi (2) rinkkaa ihan katolle asti :D) Ajettiin Byroniin, otettiin siitä Asmo kyytiin ja jatkettiin matkaa kohti Yambaa jossa vietimme yhden yön rauhallisella Blue Dolphin- leirintäalueella. Aamulla pakattiin sateen pieksämät teltat taas autoihin ja ajettiin itärannikkoa alas Coffs Harbouriin. Siellä satoi like never before! Kunnon monsuunisateet. Vietettiin muutama tunti Colesin parkkihallissa sateelta piilossa ja kun se rauhottu, mentiin pelaamaan koripalloa ja illalla nähtiin yks maailman tulisimmista auringonlaskuista ikinä! Sinä iltana päädyttiin muistaakseni nukkumaan meren rantaan laittomalle telttapaikalle. Harrastetaan sitä sillon tällön. Jossain vaiheessa kuin salaa Asmo ja Rabbe vaihtoivat päikseen autopaikkoja...

 

 

Voi kunpa oltas oltu merenrannalla!!

 

Näin täyteen peräkontti voi joskus tulla.

 

  Koko matka joulupaikalle Munmorahiin asti, yövyttiin milloin missäkin leirintäalueilla ja merten rannoilla. Oikeella asenteella tommonen eräily ja telttaelämä on todella lepposta, sitä ei vaan saa päästää tunteisiin ;)

 

 

Kuvan eläin ei liity tapaukseen.

 

South West Rockseilla törmättiin hermeettiseen kengurulaumaan.

 

Näitten söpöjen tarinaa ollaan oltu seuraamassa.

 

Roadtrippiin kuuluu säännölliset kahvitauot.

 

  Yhdelle leirintäalueelle hukkasin Piia- siskolta valmistujaislahjaksi saamani Kalevalan Väinö- kaulakorun. Harmitti suunnattomasti, mutta jätin yhteystietoni leikkarin officeen ja yks päivä mulle tuli tekstiviesti : "Hey my name is Gwen and I found a chain on the road in Pelican Park and I think it might be yours, could you give me a call..." jne. Täällä ihmiset on niin rehellisiä, auttavaisia ja ystävällisiä että en oikeesti tiedä miten sitä enää ikinä sopeutuu Suomen kylmähköön ja etäiseen väestöön :O

 

 

Nambucca Headsin pelikaanit.

 

South West Rocksin kirkasvetiset rannat..

 

Tämä Bolt on todella hyvä ja ketterä. Törmättiin siihen Nambucassa ja soitin kaulapannasta löytyneeseen numeroon.. Vähän harmitti kun sieltä vastattiin, olisin voinut pitää itselläni.

Matkalla syötiin aina hyvin.

 

 

  Vähän ennen joulua oltiin vaikeassa tilanteessa Newcastlen huudeilla. Oli myöhä eikä oltu hommattu yöpaikkaa ajoissa. Soitettiin siinä iltakymmenen aikoihin varmaan viidelletoista eri leirintäalueelle eikä missään ollut tilaa, tai vastaanottoa niin myöhään.. Päädyimme ajelemaan pari tuntia päämäärättömästi ympäriinsä kunnes löysimme kartasta hiljaisen näköisen paikan järven rannalla. Ajeltiin siis sinne.

  Just kun oltiin poistumassa autosta, identtinen RAV4- kuski ajoi mylvien paikalle pimeyden keskeltä. Autosta hyppäsi nuhjuisen näköinen mies, asteli luoksemme ja kysyi ollaanko me taas niitä roskaajia jotka tuovat rikkinäisiä huonekaluja ja kodinkoneita luontoon ruostumaan.. Vastattiin että ollaan rauhan asialla ja etsitään vain yöpaikkaa, emme halua häiritä ketään. Mies silmäili hetken säälivän näköisenä pientä puutonta tilkkua johon olimme aikoneet teltan pystyttää ja sanoi: "Follow me, I will show you something." Ajettiin miehen perässä järven rantaan ja pystytettiin teltat tämän osoittamalle paikalle. Järven rannalla oli kolme pysyvää teltta-asumusta joissa asui työttömiä  ja kodittomia ihmisiä. Keitettiin siinä iltapuurot ja syötiin pakastemarjoja ja jogurttia. Meiltä jäi ruokaa yli ja laitoin annoksen meitä auttaneelle miehelle. Käveltiin Aten kanssa sen miehen leiriin ja annettiin safkat sille. Mies sanoi syöneensä juuri porsasta, maistoi vähän puuroa höysteineen ja vei loput jääkaappiin.. Sanoi tykkäävänsä mutta tiedä häntä :D Soiteltiin ilta siinä kitaraa iltanuotiolla ja puhuttiin viereisessä järvessä asuvasta valkohaista. (Järvi oli muuten Lake Maquairie, eteläisen pallonpuoliskon suurin suolainen järvi, OHI :D) Nukuttiin yö siinä ja ajoimme aamulla tiehemme. Mies toivotti tervetulleeksi uudelleen jos on vaikeuksia yöpaikan löytämisessä.

  Seuraaviksi kahdeksi yöksi varattiin telttapaikat läheiseltä leirintäalueelta Belmontista. Oli paras leirintäalue tähän mennessä, modernit keittiöt ja saniteettitilat. Pyykinpesutilatkin oli erinomaiset ja pestiinkin rinkkojen sisällöt läpikotaisin että olis jouluksi puhdasta vaatetta. Leikkarin viereinen järvi oli iltaisin täynnä mustia joutsenia, joita ei oltu ennen nähtykään. Oli aika makeita! Tutustuttiin heti ensimmäisenä iltana papukaijoja kasvattavaan vanhempaan mieheen, joka opetti meille korttitemppuja ja papukaijanhoitoa aina syömisestä yleiseen paapomiseen. Meillä oli todella mukavat naapurit siellä, tarjosivat kanaleipiä sekä popcornia ja lupasivat olla siellä meitä varten jos sattuu tulemaan kysyttävää. Annettiin niille pussi salmiakkia ja ne vaan irvisteli eikä oikeen tykänny :D Toiseksi yöksi loputkin seurueestamme tuli samalle leirintäalueelle, jaettiin koko jouluporukka ryhmiin missä sitten jouluna tehtäisiin ruokaa. Käytettiin hyväksi leikkarin loistavia keittiötiloja ja valmistettiinkin oivallista ruokaa jo siellä.

 

 

Mustia joutsenia oli sadoittain.

 

Oikealla papukaijankasvattajaystävämme.

 

Minne sitten? Copyright Atte

 

  Seuraavana aamuna ajelimme Munmorah Conservation Arealle, Freemans Camping Groundille. Paikka hieman järkytti alkeellisuudellaan: yksi suuri ja yksi pieni grillikatos sekä vessat kylmine suihkuineen. Löimme teltat pystyyn ja aloimme valmistella jouluaattoa. Käytiin Aten kanssa seikkailemassa muutamalla juna- asemalla hakemassa tyttöjä ja poikia joulun viettoon. Illalla syötiin hyvin ja pelattiin lahjanryöstöä.

 

 

Joulusapuskaa.

Osa puuttuu. Meitä oli 36. Kuva: Tuomas Pelo.

 

Joulu.

 

 

  Suuriin osa porukasta oli ostanu lahjat jotka laitettiin ihmisringin keskelle. Kaikki lahjan ostaneet nosti numeron hatusta. Viimeinen numero, tässä tapauksessa 29, aloitti valitsemalla lahjan kasasta ja avasi sen. Seuraava vuorossa oleva sai valita ottaako uuden lahjan vai varastaako ensimmäisen avaaman. Jos varasti, ryövätty henkilö sai avata uuden lahjan jne. Se oli hauskaa! Suosittelen jos joskus kaveriporukalla joulua vietätte :) Illalla mentiin meren rantaan laulamaan joululauluja Eemilin säestäessä kitaralla. Ilta huipentui Juhon lukemaan Jouluevankeliumiin, minkä jälkeen suurin osa meni nukkumaan ja osa jäi vielä rupattelemaan yömyöhään kuten jouluun sopii. Joulunaika sujui rauhallisesti ilman suurempia komplikaatioita erinomaisessa seurassa hyvän ruoan parissa.

 

  Osa tytöistä lähti 26. päivän iltana junalla kohti Sydneytä. Ne oli vuokrannu omakotitalon Bondi Beachin läheltä Brontesta viikoksi. Loput lähti 27 päivä. Osa oli majoittuneena hotelleihin, me, Julle ja Bundan muijat camppasimme Rouse Hillissä mukavalla leirintäalueella peltoalueiden laidalla. Kuljimme Sydneyyn päivittäin helpohkosti junalla, matkat vei aina puolisentoista tuntia mutta se palkittiin.

 

 

Tää oli niin hieno mesta! Angel Place.

 

Angel Place.

 

 

  Sydney on mielestäni äärimmäisen viihtyisä kaupunki. Se on suuri ja aluksi epäselvä ja  eksyttävä mutta kun vähän oppii kulkemaan niin paikasta toiseen pääsee yllättävänkin nopeasti ihan jalan. Eräänä päivänä yksi turkkilainen mies tuli kysymään neuvoa miten pääsee juna-asemalle ja yllätyksekseni osasin neuvoa hänet oikeaan paikkaan. Kävin vielä varmistamassa oliko asema todella siellä ja se oli: Wynyard Station. Uudenvuoden alla suomalaisvahvistuksia saapui pilvin pimein Sydneyyn. Eemil lähti jo ennen uuttavuotta takaisin Suomeen valmiina astumaan armeijan harmaisiin. Tsemppiä sinne!

 

 

Martin Placen kuuluisa kaappauskahvila Lindt.

 

Sydney Opera House.

 

Kahvilakaappauksessa kuolleiden muistolle.

 

Sydney city.

 

Kuuluisa Bondi- beach. Yliarvostettua tätä.

 

Sydneyn oopperatalo.

 

Rantakatu Bondilta Bronteen oli todella jees.

 

 

  31. päivä mentiin aikaisin kaupunkiin hyvän ilotulitustenkatselupaikan toivossa. Jonotettiin useita tunteja erääseen puistoon mistä oli suora näkymä Harbour Bridgelle ja Opera Houselle. Sinne päästyämme tajuntaan iski että on kymmenen tuntia odottelua edessä. Ei haluttu arvostaa ilotulituksia niin korkealle että jumitettais siellä, ihan periaatteesta :D Niinpä lähdettiin muutaman tyypin kanssa kohti keskustaa luottaen siihen että Darling Harbourista näkee kyllä.

 

  Illalla huomattiin että se oli ihan oikein ajateltu, siitä näki neljä eri ilotulituspistettä ja tajuttiin että Sydneyn ilotulituksia ei turhaan hehkuteta maailmalla. Olihan ne ihan mielettömät! Suosittelen lämpimästi. Illalla mentiin vielä tyttöjen kämpälle Bronteen jatkoille.

 

Keskityin tänä vuonna enemmän katsomaan kun kuvaamaan. Tämäkin on videosta otettu screenshot :D Kännykän.

 

Ja tämä.

 

 

  Osa uusista lähti Uusi-Seelantiin jo toinen päivä. Me hengattiin vielä Sydneyssä muutama päivä ja vierailtiin muun muassa Manlyssa. Kolmas päivä hyvästeltiin suurin osa ystävistämme, koska olimme itse lähdössä roadtrippaamaan takaisin kohti Brisbanea ja iso porukka oli lähdössä Uusi-Seelantiin kirsikkafarmille rehkimään ja vehreisiin maisemiin kalastelemaan. Terveiset sinne! Juliaanam lähti Brisbaneen aupairaamaan uuteen perheeseen. Osan kanssa menimme neljäs päivä sunnuntaina vielä Blue Mountainsille haikkaamaan upeisiin vuoristomaisemiin. Vesiputouksia ja jyrkänteitä, kapeita vuoristopolkuja ja mitä parasta seuraa. Illan päätteeksi heitimme vielä monet hyvästit ja sitten jäätiinkin sateeseen ja kylmään värisemään ihan pikkuporukalla. Olipa orpo olo! Meitä on nyt Emppu, Riki, Benny, Asmo, Atte ja minä. Benny lähtee perjantaina Suomeen :´/

 

 

 

Satamassa ennen hyvästejä.

 

Blue Mountains ja sisarukset.

 

Blue Mountains ja jyrkät portaat.

 

 

Falls.

 

Lavastus :D

 

 

 

Three sisters.

 

 

  Nyt ollaan muutama päivä reissattu ja surffaillen lähestytty Brisbanea. Yks päivä oltiin Newcastlen lähellä Caves Beachilla surffaamassa. Pädläilin ympäriinsä ja yhtäkkiä tunsin polttavaa kipua oikeassa kädenselässä. Näin kalan virtsarakon näköisen pienen ilmapallon lonkeroineen vedessä. Oltiin nähty niitä aiemminkin rannalle huuhtoutuneena ja meressä. Tipuin laudalta ja lähdin Rikin kanssa uimaan kohti rantaa. Päästiin rantaan ja pesin käteeni tarttuneet lonkerot merivedellä pois. Käsi turposi ja meni punaiseksi, kipu siirtyi pikkuhiljaa kohti oikeaa kainaloa ja sieltä vasempaan kainaloon. Alko pikkuhiljaa pelottaa kun hermot lamaantui eikä kädet oikeen toiminu. Näin paikallisen näköisen miekkosen kävelevän rannalla meitä kohti ja kävelin kysymään neuvoa. Hän käski laittaa hiekkaa palovamman päälle. Se ei helpottanut. Kohta kipu paheni niin että päätettiin lähteä Aten kanssa käymään läheisellä surffiklubilla ensiavussa. Siellä mulle annettiin jäitä ja käskettiin pitää niitä käden päällä. Sanoivat kivun helpottavan puolen tunnin sisällä. Ongelmana oli se, että kysyin koko ajan ohjeita meduusan polttamaan. Myöhemmin asiaa selvitettyäni tajusin ettei kyseessä ollut meduusa vaan Portugalilainen sotalaiva, ns. Blue Bottle, jonka myrkky on kymmenen kertaa voimakkaampi kuin esimerkiksi kalkkarokäärmeen. Niiden polttamia hoidetaan ihan eri tavoin. Esim. meduusan polttamaan kylmää, bluebottlen polttamiin 45- asteista vettä. Kannattaa näihinkin näköjään tutustua vähän ettei tuu hoitovirheitä :D Kipu kuitenkin helpotti ja hävisi kokonaan seuraavaan aamuun mennessä. Mutta tätä mä en suosittele kellekään!

 

Caves Beach.

 

 

  Muutaman päivän päästä ajetaan Brisbaneen ettimään uutta kämppää ja alottelemaan pikkuhiljaa työelämän harjottelua pitkästä aikaa. Siellä onkin pari koulu(opisto)kaveria jotka on tammikuun alussa saapunu maahan ja pohjosesta pari jätkää, joihin törmättiin jo Sydneyssä.

 

  Näitä mä kirjottelen täällä Worongaryn mummulassa ja huokailen helpotuksesta että postaus on kuvien lisäämistä vaille valmis. Enkä enää ikinä lupaa postata useammin koska aina ku lupaan nii kirjotuksen väliin osuva aika kasvaa noin kolminkertaseks. P.S. Välillä tulee ikävä Suomeen, mutta sit ku kuulee että Venäjältä vyöryy -40- asteinen ilma nii se ikävä kummasti vähän unohtuu :D Toki täällä on välillä ihan liian kuuma eikä sitäkään pääse karkuun, mutta tykkään ehkä tästä silti enemmän ;) P.S.S. Ymmärtäkää hyvät ihmiset että mulla oli rajalliset mahdollisuudet ladata kameran akkua matkalla. Siksi kuvamateriaali on vaillinaista :)

 

  Mä en ole ikinä tehnyt mitään yhtä kauan putkeen kun tätä postausta että toivottavasti herrasväelle kelpaa :D

Lomallla

Mooi!

Ensin, niinku joka kerta, pahoittelen ettei olla saatu aikaseksi kirjottaa tänne mitään pitkiin aikoihin.

Ollaan oltu about kuukausi ihan toimettomina, pyörien ympäri Australian rannikkoa ja sen upeita biitsejä ja surffispotteja. Viimeisestä postauksesta on niin kauheesti aikaa etten oo ihan varma et mistä kohtaa pitäis alottaa. Kaikkea on kerenny tapahtua niinkin paljon, ettei vaan pyge muistaa kaikkia. Sorit siitä.

Makoilen nyt tässä Worongaryssa mummolan takahuoneessa queensize jousipatjalla, ja päässä pyörii kaikennäköstä shaibaa mikä ei millään tapaa liity siihen mitä oon suorittamassa. (huom. suorittamassa.) Ollaan tämä lomanpätkä asuttu vaihtelevasti tässä koirankopissa.

Tämän tarinan jättäisin mieluiten kertomatta, mutta kai se silti on niin oleellinen osa viime viikkojen tapahtumia, että siitä pitää maininta tännekin laittaa. Minä, Mr Atte Paulus Eemeli Hakkarainen, ajoin elämäni ensimmäisen kolarin, joka johti siihen, että Kääntyjä (The Turner ~kääntänyt Bing) jouduttiin kuljettaa romuttamolle. Elikkäs, eräänä kauniina iltapäivänä auringon jo laskettua, ajelimme Surfers Paradisesta kohti kotia. Iltakosteus oli jo laskeutunut ja asfalttitiet olivat jokseenkin liukkaat. Yhtäkkiä näkyi tiellä edessäpäin poliisiauto pysähdyksissä valot välkkyen. Edessä ajava suurikokoinen maasturikuski  iski jarrut lukkoon. Seurasin esimerkkiä ja polkaisin jarrua. Olisin tietysti voinut myös ajaa kaiteeseen tms, mutta tilanne oli niin nopea ettei kerennyt liikaa miettiä mitä tehdä. Luisteltuamme hetken rysähti ja kovaa. Löin pääni rattiin ja Asmo loukkasi jalkansa, mutta muuten selvittiin säikähdyksellä. Ensimmäisenä kolarin jälkeen tapahtui nopea ja huomaamaton kuskin vaihto, koska vakuutukset oli Janin nimissä. Niimpä Jani kiltisti otti syyt omille niskoilleen. Tiellä oli 70km/h rajoitus, jota todellakin kuuliaisesti noudatin. Poliisi tietysti teki omat johtopäätöksensä yli 30 metrin jarrutusjäljistä. Yhden mukaan vauhtia tapahtuneeseen olisi vaadittu ainakin 120km/h. Mutta ei. Siihen riitti heittämällä Kääntyjän heikossa hapessa olleet renkaat, kosteahko asfaltti ja 70km/h vauhti. Siinä sitten kiskottiin hermosavuja tienposkessa ja itkettiin/naurettiin autottomina backpackereinä. Olihan sekin kokemus, mutta ei mikään halvin mahdollinen. Lompakkoihin saatiin hirveen iso vako.

Ja sitten kivempiin kuulumisiin. Nykyään allamme kuumilla moottoriteillä on 4x4 Toyota RAV4, joka kivasti on tähän mennessä pelittänyt. Sillä myös mukavasti biitsillä raidailemme mahtavia auringonlaskuja katsellen ja fiilaillen nätisti. Mukava peli. Vähän jopa liian hyvä meille :D (koputin puuta)

Uusi kulkupelimme.

 

 

 

 Ostettiin Janin kanssa upouudet surffilaudat Byron Baysta joltain kivalta jäbältä. Ne oli tosi kalliit, mutta myös tarpeelliset. Paljon on vedessä lilluttu, välillä enemmän ja välillä vähemmän menestyksekkäästi aalloilla ridaillen. Yksi action-kamerakin on kerennyt hukkumaan Tyynen meren syvyyksiin Stradbroken saarella. Tuolloin hyökyaalto heitti minut ja rakkaan vaimokkeeni pesukoneen kautta pohjaan ja kamera lensi pidikkeestään meren kuohuihin. Minä puolestani keräilin itseäni rantavedessä hiekka suussa ja korvissa rouskuen. Kameran mukana hukkui myös monta hyvää videonpätkää joita oisin tähän tekstiin voinut lisäillä.. Vakuutuskaan ei mitään actionlajeja vissiin korvaa, mutta aateltiin silti kokeilla ja laitettiin hakemus vetämään. Eipä oo siitäkää liikaa kuulunu.

 



 

 

 

 

Jätkien kans urakkahommissa.

 

Stradbroke "Straddie" on kaunis ja vehreä saari Brisbanen edustalla. Vietimme siellä yhden huonosti nukutun yön lisäksi kaksi hienoa päivää. Perjantaina menomatka lossilla saarelle sujui ongelmitta, mutta kun saatiin Kääntyjän navigaattori näyttämään tietä leirintäalueelle, josta olimme varanneet telttapaikan, alkoi tulla ongelmia vastaan. Pikitie vaihtui soratieksi, soratie hiekkatieksi ja matkanteko kaivamiseksi. Kerettiin ajaa parinkymmenen metrin siivu silkkisellä hiekalla ennen kuin jäätiin totaalisesti mahasta kiinni. Toivottiin että edessä ois ollu kovempaa alustaa mutta 4wd reitillehän me eksyttiin ja autosta noustessa kuultiin kuohuvan meren äänet. Oltiin biitsillä, hukassa keskellä ei mitään. Tilannetta ei helpottanut viidakosta kuuluvat lukuisat äänet, isot tassunjäljet joihin törmäsimme hiekkatiellä, eikä bilettävä nuoriso jossain kaukana avunhuutojemme kantomatkan takana. Kaivuutyö oli suuri urakka. Todella suuri urakka. Hikoilimme reilut kaksi tuntia hiekkaa auton alta poistaen, oksia renkaiden alle kantaen ja reittiä takaisinpäin tampaten. Edes upea tähtitaivas sekä loistava kuu ei saanut tässä vaiheessa mielialoja kovin korkealle. Sekä auto että me kävimme erittäin kuumana ja kaikilla oli akku loppumaisillaan. Kääntyjä haisi ja huusi kuin riivattu kun yritettiin saada sitä irti. Pieniä siivuja kerrallaan pääsimme lopulta sorapohjalle ja jätettiin haiseva ja tulikuuma Turneri viilentämään tunteitaan tiensivuun. Hiestä märkänä ja uupuneina vietettiin pieni lepotauko siinä sitten ennen kuin jatkettiin matkaa kohti leirintäaluetta, jota ei koskaan löytynyt. Eli siis nukuimme (kaikki neljä: minä, Jani, Asmo ja Julle) pienessä sievässä pirssissämme erittäin heikolla menestyksellä muutama tunti. Kokemusta rikkaampina rankkitynnyreinä lähettiin aamusta viideltä etsimään aamiaista (minä itse yhä takakontissa nukkuen pienen riitaisan keskustelun päätteeksi) ja yllätys kyllä, löysimme myös. Joku leipuri Hiiva oli avannut bakerynsä jo ennen viitttä aamulla ja saimme sieltä syödäksemme. Eikä taidettu olla edes ekoja asiakkaita, vaikka ajoissa oltiinkin! Päivästä tuli hyvä päivä, jonka vietimme surffaten ja auringosta nautiskellen, merilähteessä ja järvessä pulikoiden ja nähtävyyksiä katsellen. Olihan meillä mukavaa! Hermeettistä suorastaan. Kuuma oli taas niinku Helsingissä konsanaan. Jotain +40 koko päivän.



 

Straddien maisemia

 

 

Blue Lake Strädillä.



 

 

 

Olin erittäin done Stradbroken jälkeen. Väsähtänyt. Tyystin. 

 

 

 

Yksi viikonloppu oltiin Sunshine Coastilla isolla suomiporukalla sellaisessa kylässä kuin Caloundra. Ei mikään ruma mesta. Ja biitsiä riitti silmän kantamattomiin. Lauantaina ajelimme Dicky Beachille aurinkoa ottamaan ja surffailemaan. En kovin kauan kerennyt surffata ennen kuin hyppäsi sydän kurkkuun ja tipahti sieltä shortsin lahkeeseen. Näin nimittäin jotain, mitä en pahimmissa painajaisissanikaan ole nähnyt. Se oli hai. Iso kun mikä ja hirveen likellä. Lähes käden mitan päässä. Tällaisissa tilanteissa ei kuulemma saisi hätiköidä, mutta mitään muutakaan en osannut. Kauheeta kyytiä rantaa kohti hain pyöriessä alla ympyrää. Tuntu että mihinkään en liiku ja että aallot kiskoo vaan kohti aavaa merta. Se oli pelottavin kokemus aikoihin, ja eihän siinä housuun paskomiselta säästytty. Vitsivitsi. Kun pääsin rannalle, tärisin ja lähes itkin pienimuotoisessa shokissa. Kohta näin  Janin (joka oli nähnyt hain ja huomannut minun olevan vaarassa) lähteneen hengenpelastusreissulle sinne mistä olin juuri päässyt rantaan. Hullun näköisenä huutaen ja sätkien yritin Janille viestittää vaarasta ja siitä että olin jo päässyt rantaan. Hetken päästä viesti meni perille ja Janikin räpiköi turvallisesti rannalle. Kävimme ilmoittamassa oikeille hengenpelastajille vaarasta ja he tarkistivat alueen. Tämän uuvuttavan päivän päätteeksi ajelimme jonkun luonnonpuiston läheiselle parkkikselle nukkumaan. Osa autoihin ja osa telttoihin. Aamulla ei ollut City Counsilin karpaaseja sakottamassa.  Myös seuraavana päivänä Kings Beachilla soi hai-summeri ja ihmiset käskettiin pois merestä. Niitä liikkuu vissiin aika usein noilla Sunshine Coastin rannoilla. Sunnuntai oli ihan himokuuma päivä ja poltin naamani+hartiaosastoni ihan totaalisesti. Löhöiltiin siis rannalla varmaan aamuseiskasta pitkälle iltapäivään. Kiva viikonloppu tämäkin! :)

 

 

Dicky Beach



 

Höntsypelit aussijätkiä vastaan.





Jonain kauniina päivänä, ei mitään hajua millon, lähettiin tekemisen puutteessa Springbrookin national parkkiin katselemaan nähtävyyksiä. Ihan kiva vuoristoreissu ja huikeita lookout pointteja, mutta sattu olemaan niin kuiva kausi ettei vesiputouksissa ollu kovin paljon nähtävää. Toista saattaisi olla nyt. Muutamana päivänä tullut aika kovia sadekuuroja. Isoon kuristajakäärmeeseen ja moniin muihin elukoihin törmättiin siellä vuoristoteitä kierrellessä.

 

 



Matelija autotiellä.

 

 

 



Springbrookista löytyi myös rämeikköä.

 

 



Kaikenlaisia ötököitä.

 



 

 

 



Maisemaa Sprinbrookista.



 

 

 

 

Sievä mesta etten sanoisi.

 

 

 



Jouluvaloja Springbrookissa.





 

 

Erinäisten vaikeuksien takia (nettiyhteys, janin kone) postauksen suorittamiseen on kulunut noin 5 tuntia aikaa ja kellokin näyttää jo vartin yli neljää aamulla. Ja postauksen laatuunkin jäi huomattava parantamisen vara. Paljon jäi myös kertomatta No, ehkä ensi kerralla. Lopuksi, niinku joka kerta, lupaan yrittää postailla useammin.

Cheerss, Atte

 

Ps. Ollaan saatu uusia suomalaisvahvistuksia joukkoomme. Henna Karsikas (@henakoo) ja Sonja Kokko (@kokko_s)

 

Käykää myös katsomassa huikeaa reissumatskua www.esatreissussa.blogspot.com :)

 

 

Monet illat kuluu korista pelaillen. Ei liity varsinaisesti mihinkään.